keskiviikko 3. elokuuta 2011

Yhtä hymyä

on tämä tyttö,
kun pääsee lipumaan pitkin veden pintaa.
Käsittämättömän onnentäyteinen
fiilis valtaa silloin olemuksen.

Tutuissa maisemissa on tyyniä poukamia ja
pitkiä selkiä, joilla joskus tuuli
työstää suurenkin aallokon.
Tällä kertaa tuuli hönkäili osan matkaa
tasaisesti selän takaa,
joten aivan mahtavasti sai surffata
pitkin aaltojen harjaa.

Hurja eteneminen ei ole tavoitteena tärkeimpänä,
vaan kelluminen, kummastelu,
kaartelu ja kamerointi!

Pörris ei tähän kyytiin mitenkään mahdu,
mutta tämän retken päätteeksi se uskalsi
uiskennella vastaan.

3 kommenttia:

  1. Ihanan tunnelmallista kirjoittelua. Tämä on näitä hetkiä joita sitten muistelee talven pakkasissa :)

    VastaaPoista
  2. Kajakointi on viisautta!

    VastaaPoista