Ihminen ja koiraystävä

Ihminen on onnellinen saadessaan huomiota ja ollessaan pidetty.
Ihmisestä on ihanaa, että joku vaikuttaa
maailman onnellisimmalta, kun tapaa ihmisen.
Ihmisen koiraystävä täyttää päivittäin nämä ihmistoiveet.

Mutta entäs kun koira laumaotuksena
ei tahtoisikaan jäädä kotiin yksikseen
ja hätääntyy,
kun ihminen aikoo lähteä omille reissuilleen ilman sitä.
Koira ei ymmärrä, kun ihminen sanoo tulevansa takaisin.
Eikä sitä tunnu lohduttavan herkkuluut ja pähkäilypelit.

Ja ihmisestä on kurjaa,
että koira osoittaa ikävänsä huutamalla perään..
ihminen ajattelee, että nyt kyllä naapurit hermostuu..
Ihminen on myöskin näreissään,
kun poissaollessa mattoihin on ilmaantunut uusia aukkoja
ja tavarat saaneet jälkiä kylkiinsä..
Miten se pörröinen ystävä nyt ei taas
yhtäkkiä osaakaan olla keskenään?
Ja voi kuinka kaameaa onkaan jättää se taas sinne odottamaan..

Mutta sitten ihminen opettelee toimimaan
eläinystävän ymmärtämän kielen tavoin:
olemaan hyvästelemättä lähtiessä ja nauttimatta
lämpimästä tervetulotoivotuksesta tullessa.
Ja kuinka ollakaan.. eläinystävä rauhoittuu..
asettuu lähtiessä valmiiksi sohvalle lepäämään
ja kotiin tultua heiluttaa häntää,
mutta antaa ihmisen puuhailla rauhassa omiaan,
kunnes on tervehtimisen aika.
Lopulta on iloinen ihminen kuin myös pörröinen ystävä,
eikä kukaan jää huutamaan toisensa perään
ja kodin tavaratkin säilyvät ehjinä
(lukuunottamatta myllättyjä mattoja ja pehmoleluja).