sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Ei luista!

Ei vaikka kuinka lykkii, pukkaa ja puskee.
Vauhti tyssää.
Liikaa höttöä tiellä.
Jalas ei juokse.

Kuka on syyllinen vauhtiväylien ja tasaisten alustojen katoamiseen?
Etenemättömyys ei mitenkään (tietenkään!) voi olla kiinni potkuttelijasta.

Joskus ei vaan suju..

perjantai 26. helmikuuta 2010

Vuorovaikutusta


Eräänä iltana pörröinen ystävä nosti kuonon kohti tähtiä ja ulvoi...
..joku vastasi, joku toinenkin.

keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Aamun kuiskaus


Päivän suosikkihetki: minä unipöpperössä,
pörröystävä pirteänä ja maailman onni olemuksessaan.

Vaikka välillä tuntuisi mukavammalta kääriytyä vielä hetkeksi lämpimään, ylös ja ulos vääntäytyminen kannattaa aina. Aamuhetkessä on oma taika. Se on hiljaisuus ja rauha, toiveikkuuden ja yllätyksellisyyden alku.

Nyt eletään aamujen parhainta aikaa, kun saa herätä päivään yhtä matkaa auringon kanssa. Eipä aikaakaan kun aurinko on jo odottamassa aamuisin.


"Tunne kuinka tuuli
sun kasvoillesi maalaa värin uuden
ei ole hätä-ääni jonka kuulet
on aamun kuiskaus, hiljaa se sut herättää"
- Stella -

maanantai 22. helmikuuta 2010

Öiseen aikaan

Öisin nukun - useimmiten.
Ystäväni turvakarilaskin nukkuu - enimmäkseen.

Pörröisellä ystävälläni on toisinaan hyvinkin vilkasta yöelämää - toisin kuin minulla. Se saattaa vaellella pitkin huoneita ja vaihtaa nukkumapaikkaa useampaan otteeseen. Se valitsee unipaikoikseen ahtaat kolot tai viileät lattiapinnat. Joskus se laatii makuuksiaan tarkkaan kaivaen mattoja syrjään ja lysähtäen ruttuisimman kasan päälle. Minä puolestani pysyn koko yön paikallani, lämpimän täkin kätköissä kääntyillen.

Viime yönä heräsin, kun se uikutti unissaan. Sitten se jatkoi äänettömällä haukkumisella, joka kuulosti jokseenkin hurjalta. Uniääntelyn suhteen lienemmekin melko samantapaisia - tosin minä harvemmin uikutan tai haukun - tietääkseni.

Yhtä innokkaita olemme yöpuulle siirtymisessä. Sille ei tarvitse sanoa illalla kuin kerran, että nukkumaan ja se marssii makuuhuoneeseen ja lysähtää lötkönä lattialle.


sunnuntai 21. helmikuuta 2010

ULOS!

Tänään ei yhtään huvittaisi.
Kylmyys kyllästyttää.
Kinokset kismittää.

Mutta kun ei ole vaihtoehtoa.
Minulla on ystävä, tärkeä, jonka vuoksi on mentävä.

Ja mitäs sitten tapahtuukaan?
Kikkarakarvainen ystävä riemastuu loikkiin, pomppuihin ja kieppuihin asti, kun ensimmäiset askeleet ulkona otamme.
Minua alkaa hymyilyttää
- vaikka yritän pitää naaman huvittumattomuuslukemissa.
Poskeni punakoituvat pirteiksi.
Mieli muuttuu mukavaksi.

Siksipä onkin aika huippua, että on se ystävä, joka kuljettaa näkemään joka päivä aamusarastuksen, päivän valaistuksen ja illan hämärryksen.

Sinne siis!